I am hooked on a feeling

"People will forget what you said. People will forget what you did. But people will never forget the way you made them feel."

Ollut ihan hirveä olo tänään, taas vaihteeksi. Yksinäisinä hetkinä mä en tee mitään muuta kuin itken, enkä voi sitä tällä kertaa ees hallita ajatuksia ohjailemalla pois surullisista ja ahdistavista, ja positiivisia miettimällä. Ei onnistu, ei tänään. En tiä kuinka monta litraa näitä kyyneleitä (ja räkää) on vuodatettu, kun se ei vaan lakkaa. Mä en tajua. Tai oikeestaan mä en halua tajuta sitä, mistä luulen, että tämä johtuu.

Mä olen siis kai koukussa tunnetilaan. Ihan totaalisen koukussa siihen, että tuntuu tietynlaiselta. Ja koska mikään ei oo koskaan tuntunut niin upealta kuin Äksän kanssa, ni minun kovasti vahingoittunut mieleni haluaa just sen tunteen. Kaikkine niine paskoineenkin, joiden takia voin kuitenkin kovinkin huonosti silloin ja järki ja tunnekin pakotti jättämään sen taakseen.

Kukaan ei ole mulle ikinä tehnyt niin pahasti kuin Äksä. Eikä kukaan tule ikinä enää tekemään. Ja silti; kun mun itsepystyttämät muurit mun omien ajatusten hallinnalle sinne mun kaiken kivun keskipisteeseen, joka koko suhteesta jäi jälkeensä, vähänkin horjuu; kun joku asia muistuttaa mua menneistä, kun oon väsynyt, kun on kivaa tai pitäis olla kivaa, kun jonkunnäköiset kiinnostuksen värähtelyt lähtee liikkeelle toista ihmistä kohtaan ja pitäs alkaa tutustumaan ja päästämään lähelle, ni mun tunnetilan tekis kutakuinkin mieli ottaa puhelu Äksälle ja kurvata sinne. Ja kun en tietenkään voi, ni mä olen niin rikki. Surullinen. Ahdistunut. Ja sitten peittelen sitä kaikennielevää tunnetta. Kun tota listaa kattelee, niin sehän on miltei aina kun tunnen ylipäätään jotain.

Mä en halua olla tällainen. En. Aika vaan kuluu ja kuluu ja vaikka paljon on parantunutkin niin miksi mun täytyy läpikäydä yhä tällasia itkupäiviä, ahdistuspäiviä, surupäiviä. Niitä tulee edelleen niin tiuhaan, että mulla alkaa ihan vähäsen jo usko ja toivo hiipua, ettei se aika parannakkaan. :(

En mä silti voi antaa periksikään, ei sekään ole vaihtoehto. Uudet treffit on sovittu jo, oli ne sen verran onnistuneet, vaikka mä olen niitten jäljiltä koko päivän vain itkenytkin.

Ihanan kreisiä, eikö.

(Vaikka mua ei tää mun itseironia tällä hetkellä ollenkaan nauratakkaan. :( )