Päätin, että jatkan kirjottamista tänne. Muutamastakin syystä. Ensiksikin, en halua enää paeta. En mitään, en ketään, enkä minkään takia. Mä olen tehnyt sitä ihan liikaa elämässäni. Alkuperäisen blogini jo lopetin siitä syystä, että siellä kävi tuttuja. Tämä olkoon ja pysyköön. Mulla olkoon vastuu siitä, mitä tänne kirjotan. Lukijoilla olkoon vastuu sitte kokea lukemansa miten kokee. Valehdella en aio, mutta en myöskään revitellä toisia koskevissa asioissa. Se että täällä niitä tuttujakin mahdollisesti käy, pakottaa mut kirjottamaan sellaista tekstiä, että ihan koko hukkapätkämitallani voin sen takana seisoa. Mitä hyötyä mulle olisi mitenkään muuten kirjottakaan. Pakottaa miettimään kaikkea syvemmälle ja kaikilta kanteilta. Rikkinäinen ja kipuileva ihminen, kuten minä, helposti ehkä sortuu syyttelemään muita liikaa. Tai itseään liikaa. Jos yrittäis välttää kumpaakin.
En tiedä, miten syvältä ja miten tyhjentävästi ittestäni kirjoitan. Jotkut asiat on ehkä liian kipeitä vieläkin laitettavaksi kaikkien luettavaksi, varsinkin tuttujen, enkä ole täällä enää muutenkaan anonyymi. Toisaalta, mä tiedän, että en olisi mitään voinut muuten tehdäkään, vaikka monia valintojani jälkeenpäin kadunkin. Ei siis ole tavallaan mitään hävettävää.
Tapahtunutta tänään; Tony Halme kuoli. Ei liity mun yllä kirjoittamaan mitenkään, eikä mun elämääni mitenkään. Mutta toi uutinen ahdistaa silti. Tekee surulliseksi ja voimattomaksi. Liian helposti pystyy vetämään yhtäläisyyksiä oman elämänsäkin ihmisiin. :(
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti