Enkeli?

Emmä usko enkeleihin. Tohon edelliseen postaukseen viitaten. Tahtoisin uskoa kyllä. Vieläkin.

En tarkota tässä niinkun en tossa edellisessäkään noita taivaan enkeleitä. Se on eri pohdinta uskonko niihin vai ei ja miks. Tarkotan ihmisiä. Ihmisiä, jotka on elämän enkeleitä. Silloin, kun on vaikeeta ja silloin, kun on kivaa. Mä luulin, että mulla oli sellanen ihminen. Ei ollu.

En tiiä, uskonko enää ihmisiin. Sellanen kauhee ajatus on riivannut mua tänään. Kyllä mä tiedän, että hyviä ihmisiä on. Paljonkin. Munkin elämässä. Mutta jos ite on ihan evvk, niinkuin mä nyt olen, niin en pysty olemaan sellanen, että muhun voi uskoa. Ihmisenä ja enkelinä. "Enkelisuhde" menee aina molempiin suuntiin. Ja mä olen ihan tyhjä.

Edellisestä postauksesta nämäkin: Henkinen voima. Non-existent. Apu ja tuki toisilta. Saisin kyllä, mutta mä olen hyväksikäyttäjätasolla; emmä pysty antamaan takasin. Eli en siis pysty ottamaan kauheesti vastaan. Ja ainoa mikä on varma, on se, että selvittävä on.

Yksin siis. Mä en ole ikinä ollut näin yksin.



Mä en jaksa kohta enää. Yhtään mitään. En tätä kipua, en tätä tyhjyyttä, en tätä, että mä en löydä enää itteäni. En jaksa olla surullinen. En jaksa itkeä "koko aika" - kyynelillä tai ilman. En jaksa muistoja, en jaksa unia, en jaksa itseäni. En jaksa sitä, että mä en ole iloinen mistään. En jaksa.

Mä koitan jaksaa toivoa ja uskoa, että se apu mitä saan - että se auttaa. Ainoo toivo. :(