Maanantaina "kohtasin" ihan uuden ihmisen. Sananmukaisesti. Sydän oli pakahtua siinä kohtaamisessa, vaikka en ees osaa erotella mitä kaikkea siinä tunteitten myrskyssä oikeen tunsin. Tunsin liikaa.
Maanantaina kohtasin myös vanhan ihmisen mun elämässä, pitkästä aikaa. Kävi ihan samalla tavalla kuin aikasemmassa kohtaamisessa. Niin paljon tunteita, ihan helvetisti liikaa tunteita, laidasta laitaan, edelleenkin. Kun tiet taas erosi, vierähti pari kyyneltäkin.
Yksi mun suurimmista peloista on menettämisen pelko. Onks se tullut siitä, että olen niin monet menettänyt? Vai menetänkö just sen pelon takia? Se on varmaan sekä että. Sen pelon kourissa rakennan muuria, en pysty luottamaan, jossittelen, vetäydyn ja asetan ehtoja, ja ajan siten ihmisiä etäämmälle. Kunnes ne ei enää edes ole olemassa.
Menetin.
"...sua ilman kuolen tai joudun helvettiin. Kanssasi sain täällä hetken olla onnellinen. Kaikki kaunis katoaa, nyt mä tiedän sen."
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti